3. syyskuuta 2011

Liian hidas kilppari

Tämä kilppari oli niin hidas, että ei ehtinyt valmiiksi. Ottobren 4/11 (ylläri, pylläri) kaavoilla se ehti valmistua muuten, mutta nepit... Niitä ei ollut, ja liian hitaana se ei ehtinyt kauppaan. Mutta iloisesti se jatkaa matkaa... Maanantaina viimeistään se on perillä, ostaa nepparit ja valmistuu.

Applikointi on helpompaa vähän tällaisilla isommilla kuvilla. Tämä on ihan kiva, ilme vielä vaatii hiomista.

Yhdestä Eurokankaan mustasta velourpalasta tuli neljät housut ja kaksi paitaa. Hinta kankaalle 15 e. Mutta työtähän tässä oli, joten onko tämä säästöä vai muuta hupia, sen jokainen miettiköön itse =)!

Ei saa olla epäreilu!

Jos pikkuveli saa kolmet uudet housut, tarvitsee isosiskokin jotain uutta. Siispä edelleen tuon mustan velourin kimppuun...


Kaavat edelleen Ottobre 4/2011. Housuissa on jujuna rypytys lahkeiden alaosassa. Ei parhaimmillaan tässä kuvassa. Paitaan applikoin perhosen. Koska tytär pitää bligblingistä ja pinkistä, niitä tuli mukaan. Perhoseen kirjaillut helmet muuten ovat hääpukumyymälästä saaduista tilkuista irrotettuja. Ihan ilmaistavaraa siis! Ja hienoja.

2. syyskuuta 2011

Eikä kahta ilman kolmatta!

Tässäpä vielä applikointi-innostuksen seurauksia. RuttuNutun Annika on tehnyt ihania hirviöpaitoja pojilleen, ja halusin itsekin kokeilla. Ei tullut vielä ihan niin hienoa, mutta ihan hauskat pöksyt tästä syntyi. Hirviöhousujen kanssa voinee pitää vaikka sellaista Lindexistä ostettua Hirviöbodya, jollainen pojalla jo onkin...

Niin, tätä hirviötä muuten ei tarvitse pelätä. Sitä itseäänkin näyttää hirviöily jännittävän niin, että on vallan perhosia mahassa...

Housuja housuttomalle

Poikani kasvaa. Useimmat housut ovat lahkeista lyhyet ja vyötäröltä pienet. Oli aika tarttua Eurokankaan palavelouriin ja ommella ainakin parit housut. Ottobren numerosta 2011/4 löytyi velourhousujen peruskaava, jossa oli resoreillekin omat kaavansa. Siitä plussaa, kun kerrankin säästyi laskemiselta ja pähkäämiseltä, ja sai vain kaavan mukaan leikata. Mutta se pala. Se oli mustaa... mustaa.. mustaa. Muuten ihanan ohutta ja varmasti mukavaa yllä. Saumurille siis.

Aluksi ajattelin ommella perushousuja, joihin ei tulisi mitään kommervenkkejä. Mutta koska sain kerrankin ommella aivan rauhassa päätin yrittää jälleen applikointia. Syntyi nalle ja kirppu. Tällä kertaa onnistuinkin jo aika hyvin, mikä houkuttelee uusiin kokeiluihin!

21. elokuuta 2011

Muotikriisi

Ompelin itselleni hameen. Marimekon poistolaatikosta löytyi ihanan syksyinen Ananas, kaavana on 2008 huhtikuun Suuren käsityölehden helppokaava, jota olen kuitenkin muokannut. Alkuperäinen kaava on niin lyhyt, että sitä olen aina pidentänyt reilusti. Kaava on ihan kiva ommella, piilovetoketjun ompeleminen on aina vähän haastavaa, mutta aion sen opetella. Mallina hame on ihanan käyttökelpoinen.

Löysin hameelle kaapistani kaveriksi mustan paidan, uudet Afrikkalaista alkuperää olevat helmet ja lahjaksi saadut raitasukat. Kengiksi voisin laittaa vanhat kunnon maiharini. Mutta kun on 37 vuotta nuori, saako näin pukeutua? Vai pitäisikö jättää jo nuoremmille? Apua, apua!

7. heinäkuuta 2011

Hellehommia

Helteellä voi tietysti istua rannalla. Mutta meikäläisen pigmentti antaa hyvän syyn myös kellariin vetäytymiselle. Ja ei kun ompelukone laulamaan!
Pojalle ei ole kesävaatetta juuri ollenkaan, joten tekaisin Ottobren 3/2011 kaavoilla 3 t-paitaa. Kaksi niistä Eurokankaan vaaleanvihreästä palasta, resorina jokin vanhoista varastoista. Toiseen vihreistä paidoista ompelin helmaan mustekalan. Tytär näki tuossa Ottobressa mustekalan kuvan ja piirsi siitä oman versionsa, jonka sitten applikoin palasista paidanhelmaan. Vaihteeksi laitoin kuvion selän puolelle. Näin se pääsee hyvin oikeuksiinsa kurkistellessaan konttaavan pojan selkäpuolelta yläpuolista maailmaa.


Kolmas paita on raitakangasta, joka sekin on jo vanhaa varastoa. Siihen laitoin ison O-kirjaimen.  O-kirjaimen saattaisi bongata myös farkkujen taskusta, mutta nyt puhelimen kamera ei oikein taipunut sellaiseen yhteistyöhön, että kuvan laatu silmää hivelisi. Farkkujen kaavana on käytetty samaisen Ottobrelehden shortsikaavaa.

10. toukokuuta 2011

Leppispipa

Poikasellani ei ole kuin yksi kesähattu. Tänään sekin oli hukassa. Joten otin varastostani kankaita ja...

Syntyi leppishattu. En ole vielä päässyt kokeilemaan, miltä tämä "merimieslätsäksi" suunnittelemani pipa oikein päässä näyttää.

Kaava on ihan oma neljästä palasta ja resoririnkulasta. Mittasin vain ensin herran päänympäryksen (noin suurinpiirtein 46 senttiä!) ja leikkelin mieleiseni kappaleet. Leppis on applikoitu punaisesta joustofroteesta ja mustasta resorinpalasta. Tein koko leppiksen ensin valmiiksi ja ompelin sitten vain keskelle hattua kiinni. Silmät ei koskaan onnistu ihan toivomallani tavalla, mutta ihan velmu virnistys tuokin on.

Kunhan pikkuinen herää pääsemme mallaamaan!

En nyt ole ihan varma tästä tyylistä, mutta äiti tykkää...

9. toukokuuta 2011

Retromekko

Vihdoin sain hyvän syyn ommella taas.. Pitkän aikaa on tuntunut, ettei aika riitä ompelemiseen, mutta niin se vain riittää, kun on tarpeeksi hyvä syy. Tällä kertaa se oli synttärisankari, joka toivoi jotain omatekoista. Anopin lahjoittamasta retrokankaasta vääntyi tällainen mekko. Kangas on aivan saajansa oloista, ainakin minusta: pirtsakkaa ja reipasta!



Kaava on Ottobrelehden numerosta 3/2011, joskin muuttelin sitä tuon helman osalta. Helmakappaleeksi rypytin saumurilla sopivankokoisen 25 cm leveän kappaleen ja liitin siihen pitsiä. Pitsi on Halppiksen valikoimista joskus mukaan tarttunutta. Napit samoin.

Ihanan virkistävää oli taas käsillä tekeminen. Se virkistää. Saa ajatukset irti arkisista huolista. On myös ihanaa saada jotain alusta loppuun valmiiksi. Ja nyt odottaa parikin tilausta, joten toivottavasti ei tule näin pitkää taukoa enää tekemiseen...



11. huhtikuuta 2011

Peppi Pitkätossu

Peppi tosiaan jaksaa nostaa hevosen!


Tyttäreni pyysi ompelemaan Peppi Pitkätossu-asun. Kirjojen kuvista selvisi, ettei alkuperäisellä Pepillä ole keltaista, vaan sinivalkoraidallinen essu ja sininen alusmekko. Raitakangasta ei nyt löytynyt, essu on pientä ruutua. Huolittelu on tehty valkoisella vinonauhalla.

Kaavana on jokin vanha paitakaava, muokattuna. Tilauksella kun oli kiire, en piirrellyt uusia kaavoja. Samasta kaavasta muokkasin mekon ja essun.  Molempia varten pidensin kaavan helmaa, essusta jätinhihat kokonaan pois, mekossa lyhensin niitä. Essussa muokkasin lisäksi vielä tuon etukappaleen kaula-aukon syvemmäksi, vaikka se ei lopulta olisi ollut tarpeenkaan. Helpoiten voi asun siis ommella ihan perus paitakaavalla, kun ehkä hiukan muokkaa tuota kaula-aukkoa isommaksi, makukysymys tuokin. Mitään erityisiä essun tai mekon kaavoja ei välttämättä tarvita. Rohkeasti vaan leikkaa haluamaansa muotoon kankaan. Viime aikoina olen muuten ryhtynyt piirtämään kaavat liidulla kankaalle, ja voin suositella. Ei tarvitse nppineulojen kanssa pelata, helpottaa mielestäni leikkaamista suuresti!

Ompelutaito tuntuu olevan vähän ruosteessa, kun on mennyt monta viikkoa ompelematta. Tuli myös kiire saada valmista, joten puvusta tuli ihan kiva, mutta taas jäi sellainen olo, että olisi vielä voinut viilatakin.

Mutta Pepille tämä puku kelpaa. Neito ei taida siitä hetkeen luopua. =) Ja se on paras kiitos ompelijalle. <3

31. maaliskuuta 2011

Hampaat!

Pitkään aikaan ei ole tullut mitään valmista. Eikä ommeltuakaan. Syynä on hampaat. Pojalle on tulossa ainakin 4 hammasta ylös, ja vain sylissä on hyvä olla. Ompelemaan ei siis ole joutanut. Eikä jaksanut, kun on yölläkin välillä noussut "hammaspeikkoa" kesyttämään.

Vaan aikaahan on.

Kaikki ei valmistu heti.

Keskeneräisyys on kaunista.

17. maaliskuuta 2011

Piip piip pikkuhiljaa 2... tiput siirtyy kankaalle

Tässäpä pikainen kokeilu kangasväreillä tipuaiheesta. Toimii edelleen! Kankaat ovat vanhoja lakanakankaiden jämiä. Painoin ensin vartalon etusormella, sitten annoin kuivua hetken, siipi pikkurillillä ja kuivahtamisen jälkeen piirsin nokat ja jalat. Näistä saisi hauskaa kangasta. Ja näillä voisi koristella tai tuunata lasten vaatteita. Trikoollekin voisi onnistua painaminen. Idea on niin helppo, että sitä voi kokeilla melkein minne vaan. Piip Piip! Täältä tullaan maailma! Kiitos Johannalle ideasta!






13. maaliskuuta 2011

Salsahame

Aloitin ompeluseurassa tämän, nyt valmistui. Viimeistely oli hidasta. Hameen kaava on Suuren käsityölehden 6-7 numerosta vuodelta 2009. Hameessa vaikeinta oli laskea nuo sadoilta tuntuvat palat, joista se koostettiin. Jokainen "kerros koostuu 2-4 palasta, ja niiden pitäminen järjestyksessä ja laskeminen oli välillä hankalaa. Unohdin aina mitkä palat oli jo leikattu ja montako puuttui. Lopulta, kun pääsi ompelemaan, oli työ aika nopeaa tehdä. Ompelin poimulangat vain ensimmäiseen poimutelmaan, seuraavat rypytin saumurilla. Tuli helmaan ihan tarpeeksi volyymia näinkin.

Kangas ruusuineen odottaa kesää... Se on taas Eurokankaan palalaatikosta. Tällä kun kylällä liikkuu, niin "helemat paukkuu!"

11. maaliskuuta 2011

Auringonkukka

Kävin sitten Saanan Miita-puodista hakemassa puuvillalankaa kokeillakseni tätä auringonkukkaideaani.
Yhdessä pähkäilimme, miten kukka parhaiten syntyisi. Aluksi halusin kukkaan 12 terälehteä, mutta keskustasta tuli silloin niin suuri, että terälehdet jäivät lyhyiksi. Kahdeksalla terälehdellä olen tyytyväisempi mittaeuhteisiin. Nyt näyttää aika hyvältä.



Lanka on Saanan puodista, Muskatia. Ruskea sävy on ihana, juuri oikea, keltainen voisi olla ehkä hivenen kirkkaampi, mutta istuvat yhteen tosi hyvin. Koukku on 3.
Ohje kukkaan on niin yksinkertainen, että sen on varmasti jo moni aiemmin "keksinyt".
Itse tein ruskealla 8 ketjusilmukkaa renkaaksi, renkaaseen ensin 4 ketjusilmukkaa, sitten  pylvään ja 1 ketjusilmukan 15kertaa, lopuksi piilosilmukka. Sitten keltaisella 1+3 ketjusilmukkaa ja kiinteän silmukan toiseen pylväiden väliin, sitten 3 ketjusilmukkaa ja kiinteän silmukan aina joka toiseen pylväiden väliin. Lopuksi taas piilosilmukka ensimmäiseen ketjusilmukkaan. Seuraava kierros alkoi 3:lla ketjusilmukalla.Tämän jälkeen tein jokaiseen edellisellä kierroksella syntyneeseen lenkkiin terälehteä varten 1 pylvään, sitten pitkän pylvään, kolminkertaisen pylvään, pitkän pylvään ja pylvään. Jätin jokaisesta viimeisen silmukan koukulle, joten viimeisen pylvään jälkeen vedin koukun kaikkien 5 silmukan läpi. Sitten 5 ketjusilmukkaa ja seuraava pylväsryhmä. Kierros suljetaan taas piilosilmukalla. Sitten väri vaihdetaan ruskeaan, tehdään 2 ketjusilmukkaa, sitten 5 kiinteää silmukkaa lenkkiin, sitten 2 ketjusilmukkaa, taas 5 kiinteää silmukkaa lenkkiin, mutta tällä kertaa 7 ketjusilmukkaa, joista muodostuu kulma. Sitten taas 5 kiinteää silmukkaa,2 ketjusilmukkaa, 5 kiinteää silmukkaa 7 ketjusilmukkaa...  jne. Taas suljetaan piilosilmukalla. Viimeisellä Kierroksella tehdään kiinteitä silmukoita kerros ympäri koko työn. Kulmissa kiinteät silmukat tehdään lenkkiin, ei silmukoihin.

Kiitokset vielä Saanalle avusta, ja langasta. Mitähän tästä vielä syntyykään...

10. maaliskuuta 2011

Vitsin pitsi!

Kuvassa alinna oleva pitsiliina on lahja anopiltani. Liinan on virkannut aikanaan hänen äitinsä. Kuvio on niin ihana, että päätin yrittää itse vastaavaa, joskin suuremmassa koossa. Kuvan kukkanen on bambulangasta, ja siitä tuli aika suuri. Sille en vielä ole keksinyt käyttöä, mutta se versoi idean...
Jätin kukasta uloimman kerroksen tekemättä, jolloin siitä tuli tuollainen pyöreä... Sitten yritin yhdistää pyöreät osat noilla pienillä neliöillä. Mutta voi vitsin pitsi, tulos ei ole kovin häävi. Mummoni virkkasi samanlaista jälkeä luultavasti kansakoulun alaluokilla. Mutta olkoon, minullehan tämä on vasta ensimmäisiä yrityksiä virkkauksen saralla, isoäidinneliöä lukuunottamatta. Nyt viisaampana muotoilisin kukkapalasista neliöitä ja yhdistäisin ne toisiinsa. Kukka muistuttaa muodoltaan minua auringonkukasta, joten sellaista seuraavaksi yrittämään

7. maaliskuuta 2011

Voguesta Viialaan osa 3, essu

Idea oli tällainen .
Oma versioni syntyi vanhoista farkuista.Lahkeiden alaosasta yläosa, takataskut eteen ja alaosa on farkkujen reisiosa.Kaavaa ei ollut, muotoilin sen sovittamalla. Essu ei tässä kuvassa näytä niin kivalta, kuin mitä on päällä. (Kuva edelleen puhelinkuva.)
Mutta kun essun ylleen laittaa tulee, ah, niin "ehtoinen emäntä"-olo. Vallan tekee mieli ruisleipätaikinaa alustaa ja perunoita pestä. Sehän se on tietysti ollut D&G:n ideana tätä suunnitellessa...

Essu on helppo tehdä, ja se on hauska. Sopii erityisesti tuollaisten alkuperäiskuvassakin olevien kesähameiden kanssa. Jos hameessa ei ole taskuja, niin essussa on, senkin vuoksi kätevää. Lisäksi moni-ilmeisempi kuin farkkuhame, koska alle voi laittaa fiiliksen mukaan erilaisia hameita. Suosittelen emännille ja neideille!

28. helmikuuta 2011

piip piip pikkuhiljaa...

Kohti pääsiäistä... ihanaa kevättä. Tässäpä tämän päivän maalailuja. Sormivärillä ensin valkoista, sitten keltaista, sitten tussilla nokat, jalat ja silmät. Lopuksi sipaisu lisää keltaista siiviksi. Näitä kun hyvissä ajoin askartelemaan aloittaa, voi postipate saada kuljetettavaa pääsiäiseksi...

27. helmikuuta 2011

Joka vanhoja muistelee...

Sitä tikulla silmään. Tai ennemminkin tässä tapauksessa nuolella päähän. Tämä laukku on vanha, ihan peruskassi, miehelle tehty. Siihen on kirjailtu Bayeuxin seinävaatteen eräs hahmo. Alkuperäinen kuva tässä.
Oma versio tässä:

Laukkua varten kopioin kuvan kirjasta, suurensin sen sopivaan kokoon, piirsin kassiin ja kirjailin. Tätä ideaa olisi hauska käyttää muuallakin, ehkä jokin kuvan hevosmiehistä kauppakassiin?

25. helmikuuta 2011

Lamppuja

Venhottaren blogin ihanan tunnelmallisessa kuvassa näkyi lamppu, joka innoitti tähän merkintään. Kurkatkaapa tuolta omat blogit osastosta...

Pidemmän aikaa on pitänyt esitellä oma olohuoneen lamppuni, jonka tuunasin Anttilan peruslampusta sitomalla siihen ohuenohuella metallilangalla pienenpieniä korukiviä. Kivet ovat tuliaisia Kreikanmatkalta vuodelta 2006. Alunperin haaveilin koristelevani niillä vaatteita, mutta päätyivät sitten lamppuun.Toteutus on aika rouhea. Mutta niin minäkin =). Lamppu on jo jonkun aikaa roikkunut katossa, ja auringonvalon osuessa kiviin ne ovat todella kauniita... Turkoosien väri muistuttaa Välimerestä. Päästäpä jälleen merta ihailemaan!

23. helmikuuta 2011

Haaveita

Nyt ei ole ehtinyt ommella. Kamerakin on rikki, kun se tipahti lattialle ja näyttö hajosi. Mutta sunnuntaina pitäisi pitää taas oikein kunnon ompeluseuraa. Sitä varten on hankittuna kankaita ja suunnitelmissa on seuraavaa:

1) tilkkupeitto lasten sänkyyn
2) miehen työhuoneeseen pari sohvatyynyä
3) 2kpl kesähameita itselle
4) farkuista muokattu essu Dolce & Gabbanan mallin mukaan. Tässäpä alkuperäinen
5) Sifonkipaita

Mitäpä luulette, riittääkö yksi päivä... Haaveiluun on ainakin kulunut jo monta. =)

15. helmikuuta 2011

Helppoja pitsikukkia

Tällaisista ajattelin väsätä huivin. Virkkaus sujuu helpommin vauvanhoidon ohessa, kuin ompelu, joten sitä nyt kokeilen. Sitäpaitsi kevätaurinko houkuttaa tekemään pitsihuivia... Pitsi on muuten NIIN trendikästä, että! Emännät hoi, tässä vinkki, josta voitte kurkata, miten tuunata vanhoista nokialaisista vähän tyyriimmän näköiset. Saappaat löytyvät täältä.

Ohje kukkasiin löytyy huhtikuun 2007 Suuren Käsityölehden numerosta, virkatusta palahuivista. Tosin en halunnut tehdä noista neliöitä, joten tein vain kerrokset 1- 3. Sitten liitän palat yhteen kiinteillä silmukoilla silmukoiden takareunasta. Ohje on tosi helppo, vain kiinteitä- ja ketjusilmukoita, yksi viisinkertainen pylväs.. Lankana on Sirdar Snuggly BabyBamboo, ihanan pehmeä ja kiiltävä lanka. Kannattaa kysellä täällä päin asuvien Miita-lankakaupasta, sieltä löytyy monia bambulankoja. Ohjeellinen koukku on 4, mutta minä käytän 4,5, kun sellainen sattui käteen sopivasti löytymään.

Yhdestä kerästä tuli 6 kukkaa, eli n 90 senttinen huivi. Sopii tyttärelleni, itselleni tarvitsisin pidemmän, mutta valkoinen lanka loppui. Viimeistelin samalla langalla, vaaleanpunaisella, ihan vain kiinteillä silmukoilla tehdyllä reunalla. Tuli mielestäni nätti. =)

Lisään tähän vielä ohjeen, kun sitä kysyttiin:
Virkkaa 8 ketjusilmukkaa ja yhdistä piilosilmukalla renkaaksi.
1. krs Virkkaa 18 ketjusilmukkaa ja tee aloitusrenkaaseen kiinteäsilmukka. Toista 14 kertaa. Kerroksen lopussa tee 9 ketjusilmukkaa ja viisinkertainen pylväs (siis 5 langankiertoa koukulle) renkaaseen.
2. krs Tee 5 ketjusilmukkaa, 1 kiinteä silmukka seuraavaan ketjun kärkeen, toista 14 kertaa. Lopuksi tee 5 ketjusilmukkaa ja sulje kerros piilosilmukalla kerroksen ensimmäiseen ketjusilmukkaan.
3. krs Tee 1 ketjusilmukka ja sitten jokaiseen ketjuun 5 kiinteääsilmukkaa. Sulje kerros piilosilmukalla kerroksen ensimmäiseen ketjusilmukkaan.
Itse siis lopetin tähän. Neliöksi jatkuu näin:
4.krs 1ketjusilmukka, sitten tee 7 ketjusilmukkaa, jatä 5 kiinteää silmukkaa väliin, tee kahden kiinteänsilmukan väliin 1 kiinteäsilmukka, 7 ketjusilmukkaa, jätä 2 kiinteääsilmukkaa väliin, tee seuraavaan kiinteäänsilmukkaan 1 kiinteäsilmukka, 7 ketjusilmukkaa, jätä väliin 4 ketjusilmukkaa, tee seuraavaan kiinteäänsilmukkaan 1 kiinteäsilmukka, 7 ketjusilmukkaa, jätä 2 kiinteääsilmukkaa väliin, tee 2 kiinteänsilmukan väliin 1 kiinteäsilmukka, toista koko kerros loppuun. Työhön tulee yhteensä 20 ketjua. Tee viimeisen kiinteänsilmukan tilalle piilosilmukka kerroksen ensimmäiseen ketjusilmukkaan.
5. krs. Tee ensimmäiseen ketjuun 1 piilosilmukkaja korvaa kerroksen 1.pylväs 3:lla ketjusilmukalla. Tee sitten ketjuun 3 pylvästä + 13 ketjusilmukkaa + 3 pylvästä = kulma. (Virkkaa 7 ketjusilmukkaa ja 1 kiinteäsilmukka seuraavaan ketjuun) toista sulkeet 3 kertaa ja tee 7 ketjusilmukkaa. Sitten tee ketjuun 3 pylvästä ja 13ketjusilmukkaa + 3 pylvästä. Toista niin, että työhön tulee 4 kulmaa ja 5 ketjua aina niiden väliin.

Valmista huivia

10. helmikuuta 2011

Ystävänpäiväksi kierrätettyä

Tämä ei ole ompelua, mutta laitan tähän kuvan ystävänpäivän kierrätyksestämme. Kortit piti saada postiin, eikä niitä ollut tullut ostettua, joten tyttären kanssa maalasimme sormiväreillä pakkauspahville sydämiä ym. ja sitten leikattiin pahvi sopivan kokoisiksi paloiksi ja liimattiin värikartongille. Kuvassa on meille itsellemme jäänyt pala tuosta maalatusta pahvista. Siinä on sydämiä, joilla on tonttulakit päässä...

Kuoriakaan ei ollut, joten kierrätin vanhasta kuvalehdestä sivuja. Idea on jo vanha, en edes muista mistä sen olen kuullut, mutta taas se säväytti. Tuli hauskoja kuoria. PostiPatea ilahduttaakseni liimasin osoitetta ja postimerkkiä varten valkoista paperia (sekin meille tulleista kirjekuorista kierrätettyä... ). Erottuvat näin paremmin.

6. helmikuuta 2011

Nothing to wear 2

Tällainen syntyi kun yhdistettiin vanha tekele - huppari, jota ei tullut pidettyä- ja muutamia jämiä.
Tyhjästä nyhjäten sain aikaan paidan. Aion pitää kotona ja kaupassa, ihan onnistunut siis mielestäni. Tämän kun yhdistää risaisiin farkkuihin on tyyli täydellinen =).




Kankaat on vanhoja, vihreä on ompeluseurassa tehdystä Annen mekosta ylijäänyttä kangasta.Tekniikka on edellä esitelty, ja lupaan raportoida, miten pesussa käy. Ai niin, ohuimmat kankaat on kaksinkertaisina, ja tukikangasta en nyt ole käyttänyt. Värit heittää hiukan kuvassa, punainen on pinkkiä. Kevään kunniaksi.

P.S. Ensimmäinen pesu takana, 40 astetta ja 900 linkouskierrosta, eikä vaurioita! Siis tämä kokeilu jatkukoon!

30. tammikuuta 2011

Ompeluseura!

Minulle tuli ompelijanblokki. Ei siis tilkkuilijanblokki. hehe. Sen aiheutti yksi pieni takki. Siihen piti tulla huppu. Ompelin hupun kiinni. Päätin korjata yhtä pientä yksityiskohtaa. Leikkasin hupun irti, sitten ei enää mikään onnistunutkaan. Ompelin hupun väärin, ompelin neppilistat väärin, ompelin resorit väärin. Tuntui siltä, että mitä tahansa tein, se meni väärin. Lopulta sain takin neppejä vaille valmiiksi. Ja yllätys yllätys... Nepitkin laitoin aivan väärin... Syytän väsymystä, mutta voi olla kyse ihan älyttömyydestänikin. Takissa on trikootilkkusydän koristeena, ja se onkin ainoa asia, joka onnistui. Voi olla, että takki päätyy roskiin, nyt se on telakalla, kun mietin mitä tehdä nepeille.

Ompeluinto vaihtui epätoivoksi. Muutenkin kotielo vaihteeksi otti päähän aika kovalla voimalla, vaikka lasten kanssa onkin mukava viettää aikaa. Tilanteen pelasti Annen kanssa pidetty ompeluseura. Suosittelen kaikille. Paljon kankaita, pari kuppia hyvää kahvia ja keksejä, höpötystä ja inspiraation jakamista. Jo lähti sujumaan. Toisen kanssa tekiessä ei myöskään jaksa viilata pilkkua niin ankarasti, ja korjausniksejäkin keksii paremmin kahdet aivot. Suosittelen kaikille, mieli virkistyy ja vaatekaappi uudistuu...

Onnistuin saamaan ompeluseuran aikana valmiiksi kolme (3) tunikaa. Tai trikooliivihametta. Näillä kelpaa kotona hoidella lapsia. Kaava on melkein oma, Käsityökerhon 1/2011 nuoren suunnittelijan tunikasta muokattu, mutta käytännössä jo voisi sanoa omaksi. Helmojen pituus vaihtelee, violetti on pisin, hiukan polven yläpuolelle ja muut hiukan lyhyempiä. Kankaat ovat Halppiksen palatrikoota, paitsi sininen, lahjoitus Teresalta. Ja Jaana on lahjoittanut koristenauhan siniseen mekkoon! Muut nauhat Halppiksesta ja loput koristeet rikkoutuneista kaulanauhoista.

Tunikoissa on ommeltu yläosa pussiin, kuin Linnanneitomekossa, koska trikoot olivat hiukan ohuita. Alaosa on yksinkertainen, punaisessa myös koko selkäkappale. Annen ideoima juttu tämä, selkä kun oli vaikeaa saada istuvaksi kahdesta kappaleesta tekemällä.

Koristeluidea tuli siitä, kun violetti tunika ei tuntunut "omalta", ennen kuin siihen lisäsin rusettinauhan. Sitten niitä oli lisättävä muihinkin. Glamouria kotiäidille, kiitos, kyllä nyt kelpaa poikasen puklata ylleni. Saattaa olla, että rusettivillitys on tarttunut minulle alitajuisesti täältä, kun selasin Vogueta taas... http://www.vogue.co.uk/fashion/show.aspx/full-length-photos/id,9967#/imageno/1
Ei tämä nyt ihan Voguesta Viialaan osastoon mene, mutta jotain ideaa sieltä taisi tulla, vaikka muistinkin nämä vasta omien töideni valmistuttua.

Hauskinta mekoissa on se, että ne piristävät päivää, kun muistelen hauskaa ompeluseuraa, sekä työkavereita, joilta olen saanut näitä lahjoituksia. Tunnen mahtavia ihmisiä! Kiitos siitä! Ja Ompeluseura muuten jatkuu. Kuukauden päästä viimeistään.



Talvimekkoja


Epätoivon takki.

23. tammikuuta 2011

Trikootilkkuilua

Tällä kertaa en ole saanut mitään valmista aikaan. Ryhdyin kuitenkin tuumasta toimeen trikootilkkuilun kanssa, ja ajattelin laittaa pienen väliraportin, jos joku muukin olisi aiheesta kiinnostunut.

Aloitin siis silppuamalla ne ylijäämät, joita minulla on noista edellisistä vaatteista. Leikkasin kolmioita ja nelikulmioita parhaani mukaan ja yhdistelin. Tärkeintä oli, että langansuunnat olisivat suoraan ja tilkuissa suurinpiirtein samaan suuntaan. Sitten yhdistin palat saumurilla. Tässäpä kuvareportaasi aihesta:

Ompelen palat yhteen saumurilla, vaikka se ei tunnetusti ole "sallittua" tilkkuilussa. Haluan tällä kuitenkin varmistaa, että palaset pysyvät yhdessä myös käytössä ja pesuissa. Jos siis haluan kolmionmuotoisen palasen, tulee se leikata punaisen tilkun malliseksi. Ommeltaessa yhteen saumuri leikkaa tilkun oikeaan muotoon

Tässä ommeltu tilkku. Kuvaajan paksupäisyyden vuoksi tässä ei nyt ole ne äskeiset tilkut, vaan kuten huomaatte värit ovat toisin päin, mutta tilkut ovat olleet saman malliset ennen ompelua. Jos haluaa, voi toinenkin tilkku tietysti olla kolmionmallinen, mutta minulla se nyt on tuollainen epämääräinen nelikulmio. (Siis punainen)

Sauma takaa...

Sitten vain lisätään tilkkuja yhteen...

...Kunnes saadaan haluttu koko tilkkutyöhön. Tässä kuva nurjalta. Kuvaajan (eli bloggaajan) paksupäisyyden vuoksi ei ole saatavilla kuvaa oikealta puolelta... Tästä on EHKÄ tulossa hupparin hupun vuori, jos onnistun sen saamaan valmiiksi. Saumanvarat kannattaa höyryttää kunnolla, jotta ne eivät "kiemurtele" työn alla. Lopuksi laitoin tähän vielä kangaspohjaista tukikangasta tukemaan työtä. Ei tullut liian paksua, vaikka voisi luulla. Toinen vaihtoehto olisi tietysti laittaa tukikangas jokaisen tilkun taakse erikseen, mikä olisi työlästä, mutta jälki olisi todella hyvä.

16. tammikuuta 2011

Nothing to wear

En sitten malttanut... Jossain vaiheessa olen hurahtanut tilkkuihin, ja nyt kun keksin, miten tilkkuilua voisi yhdistää trikoo-ompeluun, niin pitihän sitä jatkaa ja harjotella lisää. Syntyi paita tyttärelle, edelleen sillä Mikki-hiiren kaavalla, mutta nyt aika romanttiseen sävyyn.

Tilkkuilussa minua viehättää ajatus materiaalin loppuun käyttämisestä. En millään hennoisi heittää pieniäkään kangaspaloja roskiin, kankaat kun kuitenkin on ostettu uutena, ja tuntuu luonnonvarojen ym. tuhlaukselta heittää täysin uutta kamaa roskakoriin. Niinpä käytin nyt pieniä vanhoista töistä jäljelle jääneitä palasia kootakseni paidan, ja vaikka taidoissani on vielä hiomista, olen silti tyytyväinen tulokseen, tästä voi kehittyä. Esimerkiksi tuossa vyötärön resori hieman aaltoilee, ja voisi siis olla varmaan lyhyempi, mutta luotan siihen, että ompelemalla oppii, enkä nyt käy purkamaan ja purkamaan ja purkamaan... Kyllä tuo paita käytössä menee. Kankaat ovat Eurokankaan palaa vuodelta 1 ja 2 sekä lahjoitus työkaveriltan. Tackar dig igen, Teresa!

Ompelin paidan saumurilla ja tarvittavin osin ompelukoneella. Esim kädentien resorit eivät taipuneet saumuriini, jossa ei ole vapaavartta. Leikatessa katsoin mahdollisimman tarkasti, että kaikki palaset ovat lankasuoraan, jotta tilkut eivät kiskoisi jokainen eri suuntaan. Trikoossa lankasuoran näkeekin aika helposti "silmukkaketjuista". Vaaleanpunainen kangas on jälleen nurinpäin, koska sen oikea puoli on nyppyinen.


Paidan selkäpuoli
 Kehittelin päässäni tuosta tilkkuilusta jo ihan konseptin. Vaatemalliston, jonka nimi olisi Nothing to wear =). Vaatteet koottaisiin pienistä tilkuista. (nyhjättäisiin tyhjästä = siis nothing:ista, siksi siis nimi, tajusiko kukaan? No joo, vähän ehkä kaukaa haettua... =)) Vaatteiden lisäksi voisi tehdä tuollaisia kuvassa olevia laukkuja (vanhempaa tuotantoa) ym. Ihan viimeiset riekaleet käytettäisiin tilkkumaalauksen pohjaksi, maalauksilla koristeltaisiin lisää laukkuja, paitoja tms. Olisi mahtavaa pystyä hyödyntämään materiaalit mahdollisimman tarkkaan. Mitäpä luulette, onnistuisiko?
P.S. Paita on nyt pesty ensimmäisen kerran, normi nelikymppinen ja linkoustakin 900 kierrosta. Hyvin kesti pesua, ts. saumat eivät alkaneet aaltoilla pesun jälkeen! Collegekankaalla siis onnistuu mainiosti tämä tilkkuilu.

14. tammikuuta 2011

Voguesta Viialaan osa 2, Star Trek-paita

Minulla on valtava kasa palatrikoita, jotka pitäisi tuhota järkevällä tavalla. Ryhdyin siis jälleen haravoimaan ideoita Voguesta. Tällä kertaa tutustuin kevään 2011 Ready to Wear kokoelmiin, mutta voi, tarjolla oli lähinnä yksivärisiä mustia ja valkoisia vaatteita, kun minulla taas on hallussani kasa kirjavia trikoita, syksyn hankintoja Halppiksesta.

Lopulta löysin tämän kuvan, ja muutkin tämän suunnittelijan, joka minulle oli aivan uusi nimi, (ihan kuin kovin monta tietäisinkään...) vaatteet. http://www.vogue.com/collections/spring-2011/prabal-gurung/runway/#/collection/runway/spring-2011/prabal-gurung/1/ Aluksi ohitin nämä Prabal Gurungin kuteet yhdellä vilkaisulla, mutta ne jäivät mieleen, koska niissä oli jotain uutta, ja tietysti väriensä vuoksi. Minulla löytyi laatikosta vaaleansinistä, punaista, oranssia ja keltaista trikookangasta. Nämä alkuperäiset ihanuudet on varmaankin neulottu, mutta päätin silti yrittää. Täällä Viialassa värikäs trikoopaita on varsin käyttökelpoinen =)! Päädyin lopulta ompelemaan oman versioni tästä mekosta vaaleansinisestä ja punaisesta, sillä ne olivat kankaistani paksuimpia, tarpeeksi paksuja paitaan. (Oranssi ja keltainen ovat ohuita, ja läpinäkyviä, joten niistä tullee yöasuja.)

Kaavaksi valitsin 1/10 Suuren Käsityölehden nuoren suunnittelijan tunikan. Muokkasin kaavaa jättämällä hihat ja kauluksen pois. Materiaalit ovat siis Halppiksen kilotrikoita ja tuo keltainen on työkaveriltani saamani pala. Kiitos Teresa!

Ja sitten alkoi varsinainen paini... Tuskan hiki kihosi otsalleni useamman kerran ommellessani tätä paitaa. Leikkasin etukappaleen monesta osasta ja kahdesta väristä. Sitten ompelin ne saumurilla yhteen. Kappaleet eivät sopineet aluksi ollenkaan toisiinsa, kuvio tuli epätasaiseksi ja jouduinkin purkamaan ja aloittamaan alusta etukappaleen yläosan tekemisen kertaalleen kokonaan. Päätin kuitenkin, että periksi ei anneta (kuten Postimies Pate toteaa tyttäreni dvd:llä) ja leikkasin ja ompelin niin pitkään, että sain paidan koottua. On ihan sattumaa, että paidasta tuli istuva ja tuo vaaleansininen poikkiraita osuu vyötärölle.

Värien vuoksi paidasta tuli Star Trek-henkinen. Tiedänpä ainakin, mitä laitan ylleni, jos joskus pääsyn Trekkiekokoukseen (vai miksi niitä kutsutaan???) Aion kuitenkin sitä käyttää ihan normaalielämässäkin, se on aika vaikuttavan näköinen =). Toivottavasti kehtaatte tulla puhumaan allekirjoittaneelle, kun hiihtelen kaupassa vastaanne. Värit eivät ihan vastaa todellisuutta, punainen esim. ei ole oranssinpunainen, vaan enemmän siniseen taittuvaa.

Kokemukseni perusteella en voi suositella trikootilkuista paidan kokoamista, se on hikistä ja erittäin haasteellista, koska neulokset ommeltaessa venyvät ja siten kappaleiden muoto helposti ommeltaessa muuttuu. Ehkä tähän on jollain joku idea, miten ommella tämä helpommalla tavalla? Toisaalta, kun lopputulos lopulta onnistui, luulen, että palaan aiheeseen vielä uudelleen. Mutta ensin ompelen jotain TODELLA helppoa.

10. tammikuuta 2011

Voguesta Viialaan osa 1, liivi

Uuden vuoden kunniaksi ajattelin aloittaa jotain uutta blogissani: Tervetuloa Voguesta Viialaan-osioon, jossa kotiäiti seikkailee muotiraamatun nettisivuilla ja etsii inspiraatiota ompeluksiinsa. Ajatuksena on kopioida jokin idea, ei siis kokonaisia vaatekappaleita, ja soveltaa niitä vaatteiksi, ihan arkikäyttöön. Toinen kriteeri on, että asun pitäisi mielellään syntyä halvalla, ja niistä kankaista, joita jo omistan. Hätätapauksessa tästä voidaan kuitenkin joustaa.

Tässäpä ensimmäinen inspiraatiokuva:
http://www.vogue.com/vogue-daily/article/five-days-five-looks-one-girl-filipa-fino/#/gallery/five-days-filipa-fino/2 

Liivi asusteena tuo jälleen takaumia nuoruudestani, kuten nuo aiemmat colleget, joten nostalgian hengessä päädyin tähän. Toinen syy oli tuo napitus. Omistan melkoisen nappikokoelman, jonka ostin kerran Viialan kirppikseltä, kun joku möi minigrippusseissa parin euron hintaan "Nappeja askarteluun". Ostin heti pari pussia, sillä nappeja ei voi olla koskaan liikaa. (Myös pikkuapulaiseni on useamman kerran tutkinut pitkään ja hartaasti nappikokoelmaani! Ja äiti saa tehdä rauhassa omia hommiaan...)

Kaava liiviin on vuodelta 90! Suuri käsityökerho nro 8 pursuaa erilaisia liivikaavoja, tämä on "naisen liivi", kaava nro 10. Kaavoista saan kiittää ex-naapuriani, joka muuttaessaan lahjoitti minulle suuren kasan käsityötarvikkeita, mm. kokoelmat käsityökerhoja vuosilta 89-91. Kankaatkin ovat kierrätettyjä, päällyskangas lahjoitus anopiltani, joka on aiemmin ommellut enemmänkin, mutta muutettuaan lahjoitti minulle kasan kankaita. Ja vuori puolestaan... vanhaa olohuoneen verhoa! Näillä eväillä syntyi sitten oma versioni liivistä.

Työssä kannattaa olla tarkkana heti alusta lähtien. Kohdistusmerkit kaavoihin kannattaa merkata huolella, samoin leikkaukseen kannattaa käyttää hetki enemmän aikaa. Muistan nimittäin nuoruudestani, kuinka sanoinkuvaamattoman tympivää oli, kun valmiin liivin puolikkaat olivat selvästi eri muotoiset tai kokoiset.
Muuten ompelussa ei ollut ihmeempää, ja tällä kertaa käytin ompelukonetta, kun saumurissa oli vaaleat langat, eikä ollut siihen tummia vaihtaa. Lopputulokseen olen tyytyväinen, tulee käyttöön varmaan jopa kodin ulkopuolella. Että kyllä sitä voi ideoita joskus löytää sieltä, mistä niitä ei uskoisi löytävänsä.

8. tammikuuta 2011

Olohuppari

Yksi tämän vuoden tavoitteista on oppia ompelemaan itsellekin sellaisia vaatteita, että niitä tulee käytettyä. Tämä on vähän sellainen rajatapaus. Kankaat oli ostettu enemmänkin junioreita silmällä pitäen, mutta kun niillä on vaatetta ja minulla ei, päätin iskeä saumurini näihin. Toinen on TODELLA babyblue ja kiiltävä velour ja toinen ohutta perhostrikoota. Nyt säädin differentiaalisyötön erittäin joustaville asetuksille, ja se toimi. Myös paininjalan puristusta kevensin, sillä tällainen tekokuitupohjainen velourkangas ei ole ihan niitä helpompia ommeltavia, tahtoo ryppyyntyä ja venyä ommeltaessa. Saumat näyttävät nyt paremmilta, kuin edellisessä paidassani, säätö ja koetilkkujen ompelu kannatti - yllätys, yllätys... Ompelukin oli aika mutkatonta säätöjen jälkeen, mutta lopputulos on silti vähän njääh. Hupparista tuli kankaiden vuoksi sellainen "lapsellinen", mutta olo- ja yöhupparina varmaan ihan jees. Opin siis, että kannattaa miettiä kankaiden yhteensopivuuden lisäksi myös niiden sopivuutta käyttäjälle. No, tuleepa nuorekas olo tämä yllä, jos ei muuta!

Tyttäreni pitää kankaista, joten kai ompelen hänelle samanlaisen. =) Itselle pitäisi vielä väsätä tähän jotkut housut, niin olisi pyjama valmis. Kangas ja resorit siis ihan peruskamaa, Eurokankaan palaa. Kaava edelleen 8/08 unisexhupparista muotoiltu, nyt huppukin pääsi mukaan. Kiireinen käyttää samat kaavat moneen kertaan, aina ei jaksa etsiä ja piirtää uusia.

Kiitän tässä kuvausassistenttiani (ikää 4v), joka valitsi kuvausrekvisiitan. (Osuvaa sinänsä, tämähän on vähän sellaista barbietyyliä...) Sekä joulupukkia, joka toi uuden kamaeran, jolla kuvaaminen on entistä hauskempaa!

6. tammikuuta 2011

Saumuriharjoituksia

Pitkän harkinnan jälkeen ostin saumurin. Pitkän harjoittelun jälkeen sain siihen langatkin, ja tikin toimimaan. Nyt onkin sitten opeteltu ompelemaan uudella koneella. Ihan yksinkertaista se ei ole ollut näin alkuun. Mutta niistä ongelmista myöhemmin. Tässä pari julkaisukelpoista harjoitelmaa.

Ensin ompelin tyttärelle Mikki Hiiri paidan kaavalla dalmatialaiskankaasta paidan. Tykkään tästä kaavasta, sillä se on reilu collegepaita ja lämmin. Kun lastenkin paidat ovat pitkän aikaa olleet linjoiltaan niukkoja, näyttää vaihteeksi vähän reilumpi paita mukavalta päällä. Ompelin käyttäjän pyynnöstä myös hatun, jonka hän itse suunnitteli. Hatussa piti olla nelikulmaiset korvat, ihan kivat niistä tulikin. Kangas on vanha pala, velouria luulisin, ellei jo luokitella ihan turkikseksi. Laatu on loistava, olen aiemmin ommellut samasta kankaasta takin ja housut, ne kestivät pesusta toiseen. Ommellessakaan ei tämän kanssa ilmennyt ongelmia. Pinkki resori on Eurokankaasta.

Itselleni ompelin Suuren Käsityölehden 8/08 numeron unisexhupparin kaavoista muokkaamalla collegepaidan. Paidasta halusin sellaisen nuoruuteni collegen, jossa on iso kaula-aukko, leveyttä ja melko kapea resori vyötäröllä. Peittää sopivasti ja on rento pitää päällä. Kangas on ikivanha pala collegea. Tällä kertaa ompelin paidan nurinpäin, kankaan nurja puoli päälle, koska kangas ei valitettavasti ole ihan parasta laadultaan, neulospuoli oli nypyillä jo ennen ensimmäistäkään pesua! Nurjan pehmeä nukka näytti ulospäin paremmalta. Kankaan laatu näkyy myös käytössä, paita venyy jo ensi hetkistä alkaen. Ei ennusta pitkää käyttöikää, mutta tulipa harjoiteltua saumurin käyttöä. Saattaa olla, että parempi syventyminen saumurin differentiaalisyöttöominaisuuksiin (ym. ominaisuuksiin) voisi vähentää venymistä. Toisaalta sauman kohta ei aaltoillut ommeltaessa, vaan vaate vain venyy päällä. No, aina ei voi voittaa palakaupoilla. Resorit on halppiksesta ostettuja ja tilkkukoristeet leikattu vanhasta Ruotsista ostetusta kankaasta.

Haaveena on jatkaa collegeompelua ja tilkkukoristelua. Pari ideaa on jo... Ai niin. Ompelu muuten ON niin paljon helpompaa tuolla saumurilla, että osto kannatti, vaikka kukkaroa kirpaisikin.