11. maaliskuuta 2011

Auringonkukka

Kävin sitten Saanan Miita-puodista hakemassa puuvillalankaa kokeillakseni tätä auringonkukkaideaani.
Yhdessä pähkäilimme, miten kukka parhaiten syntyisi. Aluksi halusin kukkaan 12 terälehteä, mutta keskustasta tuli silloin niin suuri, että terälehdet jäivät lyhyiksi. Kahdeksalla terälehdellä olen tyytyväisempi mittaeuhteisiin. Nyt näyttää aika hyvältä.



Lanka on Saanan puodista, Muskatia. Ruskea sävy on ihana, juuri oikea, keltainen voisi olla ehkä hivenen kirkkaampi, mutta istuvat yhteen tosi hyvin. Koukku on 3.
Ohje kukkaan on niin yksinkertainen, että sen on varmasti jo moni aiemmin "keksinyt".
Itse tein ruskealla 8 ketjusilmukkaa renkaaksi, renkaaseen ensin 4 ketjusilmukkaa, sitten  pylvään ja 1 ketjusilmukan 15kertaa, lopuksi piilosilmukka. Sitten keltaisella 1+3 ketjusilmukkaa ja kiinteän silmukan toiseen pylväiden väliin, sitten 3 ketjusilmukkaa ja kiinteän silmukan aina joka toiseen pylväiden väliin. Lopuksi taas piilosilmukka ensimmäiseen ketjusilmukkaan. Seuraava kierros alkoi 3:lla ketjusilmukalla.Tämän jälkeen tein jokaiseen edellisellä kierroksella syntyneeseen lenkkiin terälehteä varten 1 pylvään, sitten pitkän pylvään, kolminkertaisen pylvään, pitkän pylvään ja pylvään. Jätin jokaisesta viimeisen silmukan koukulle, joten viimeisen pylvään jälkeen vedin koukun kaikkien 5 silmukan läpi. Sitten 5 ketjusilmukkaa ja seuraava pylväsryhmä. Kierros suljetaan taas piilosilmukalla. Sitten väri vaihdetaan ruskeaan, tehdään 2 ketjusilmukkaa, sitten 5 kiinteää silmukkaa lenkkiin, sitten 2 ketjusilmukkaa, taas 5 kiinteää silmukkaa lenkkiin, mutta tällä kertaa 7 ketjusilmukkaa, joista muodostuu kulma. Sitten taas 5 kiinteää silmukkaa,2 ketjusilmukkaa, 5 kiinteää silmukkaa 7 ketjusilmukkaa...  jne. Taas suljetaan piilosilmukalla. Viimeisellä Kierroksella tehdään kiinteitä silmukoita kerros ympäri koko työn. Kulmissa kiinteät silmukat tehdään lenkkiin, ei silmukoihin.

Kiitokset vielä Saanalle avusta, ja langasta. Mitähän tästä vielä syntyykään...

2 kommenttia:

  1. Testattu, toimii!! pieni pussukka vuoria ja vetoketjua vaille valmis.. :) -ompeluseuralainen

    VastaaPoista
  2. Vau,
    Onpa hienoo! Tuo on mun eka itse väsäämäni virkkausohje, ja se TOIMII!!!! =) Ei se mitään, vaikka se tosiaan onkin varmaan "oikeesti" keksitty jo aiemmin. Tunnen silti kaksijän riemua!
    Palstanpitäjä itte.

    VastaaPoista