16. tammikuuta 2011

Nothing to wear

En sitten malttanut... Jossain vaiheessa olen hurahtanut tilkkuihin, ja nyt kun keksin, miten tilkkuilua voisi yhdistää trikoo-ompeluun, niin pitihän sitä jatkaa ja harjotella lisää. Syntyi paita tyttärelle, edelleen sillä Mikki-hiiren kaavalla, mutta nyt aika romanttiseen sävyyn.

Tilkkuilussa minua viehättää ajatus materiaalin loppuun käyttämisestä. En millään hennoisi heittää pieniäkään kangaspaloja roskiin, kankaat kun kuitenkin on ostettu uutena, ja tuntuu luonnonvarojen ym. tuhlaukselta heittää täysin uutta kamaa roskakoriin. Niinpä käytin nyt pieniä vanhoista töistä jäljelle jääneitä palasia kootakseni paidan, ja vaikka taidoissani on vielä hiomista, olen silti tyytyväinen tulokseen, tästä voi kehittyä. Esimerkiksi tuossa vyötärön resori hieman aaltoilee, ja voisi siis olla varmaan lyhyempi, mutta luotan siihen, että ompelemalla oppii, enkä nyt käy purkamaan ja purkamaan ja purkamaan... Kyllä tuo paita käytössä menee. Kankaat ovat Eurokankaan palaa vuodelta 1 ja 2 sekä lahjoitus työkaveriltan. Tackar dig igen, Teresa!

Ompelin paidan saumurilla ja tarvittavin osin ompelukoneella. Esim kädentien resorit eivät taipuneet saumuriini, jossa ei ole vapaavartta. Leikatessa katsoin mahdollisimman tarkasti, että kaikki palaset ovat lankasuoraan, jotta tilkut eivät kiskoisi jokainen eri suuntaan. Trikoossa lankasuoran näkeekin aika helposti "silmukkaketjuista". Vaaleanpunainen kangas on jälleen nurinpäin, koska sen oikea puoli on nyppyinen.


Paidan selkäpuoli
 Kehittelin päässäni tuosta tilkkuilusta jo ihan konseptin. Vaatemalliston, jonka nimi olisi Nothing to wear =). Vaatteet koottaisiin pienistä tilkuista. (nyhjättäisiin tyhjästä = siis nothing:ista, siksi siis nimi, tajusiko kukaan? No joo, vähän ehkä kaukaa haettua... =)) Vaatteiden lisäksi voisi tehdä tuollaisia kuvassa olevia laukkuja (vanhempaa tuotantoa) ym. Ihan viimeiset riekaleet käytettäisiin tilkkumaalauksen pohjaksi, maalauksilla koristeltaisiin lisää laukkuja, paitoja tms. Olisi mahtavaa pystyä hyödyntämään materiaalit mahdollisimman tarkkaan. Mitäpä luulette, onnistuisiko?
P.S. Paita on nyt pesty ensimmäisen kerran, normi nelikymppinen ja linkoustakin 900 kierrosta. Hyvin kesti pesua, ts. saumat eivät alkaneet aaltoilla pesun jälkeen! Collegekankaalla siis onnistuu mainiosti tämä tilkkuilu.

4 kommenttia:

  1. Minusta aivan mahti-idea! Tähän voisi yhdistää retro-/kierrästyskankaiset ompelut: vanhat lakanat, ikkunaverhot ja täkit sekä pyyhkeet. Tässä oisi sulla jo yksi varma asiakaskin.

    VastaaPoista
  2. Miia: Kierrättäminen olisi myös hyvä idea. Ompelin kerran itselleni hameen jostain vanhasta retroverhosta. Hyvä tuli.

    Olen myös ommellut kerran yhden pikkulaukun morsiamelle niistä kankaanpalasista, jotka olivat jääneet yli, kun puku oli sovitettu morsiamen mittoihin. Hän oli pyytänyt saada kankaat mukaansa. Mietin silloin, jääkö morsiuspukuliikkeille kuitenkin noita "jämäpaloja" paljonkin, ja mitä niistä tehdään? Pitäisikö mennä dyykkaamaan roskiksia? Vai voisikohan niitä ostaa. Olisi aika makeaa materiaalia... Mistähän muualta voisi jämiä hankkia??? =)

    VastaaPoista
  3. Kylläpäs olet pistäny tuulemaan uuden vuoden kunniaksi! Makeita juttuja :)

    t. Johanna

    VastaaPoista
  4. Johanna: Saumuri aiheuttaa korkeaa ompelukuumetta, ja silloin on pakko ommella. =) Kaikkia sen ominaisuuksiakaan ei ole vielä tullut testattua... Olis vielä rypytys ja rullapäärme kokeilematta! =)

    VastaaPoista