9. toukokuuta 2011

Retromekko

Vihdoin sain hyvän syyn ommella taas.. Pitkän aikaa on tuntunut, ettei aika riitä ompelemiseen, mutta niin se vain riittää, kun on tarpeeksi hyvä syy. Tällä kertaa se oli synttärisankari, joka toivoi jotain omatekoista. Anopin lahjoittamasta retrokankaasta vääntyi tällainen mekko. Kangas on aivan saajansa oloista, ainakin minusta: pirtsakkaa ja reipasta!



Kaava on Ottobrelehden numerosta 3/2011, joskin muuttelin sitä tuon helman osalta. Helmakappaleeksi rypytin saumurilla sopivankokoisen 25 cm leveän kappaleen ja liitin siihen pitsiä. Pitsi on Halppiksen valikoimista joskus mukaan tarttunutta. Napit samoin.

Ihanan virkistävää oli taas käsillä tekeminen. Se virkistää. Saa ajatukset irti arkisista huolista. On myös ihanaa saada jotain alusta loppuun valmiiksi. Ja nyt odottaa parikin tilausta, joten toivottavasti ei tule näin pitkää taukoa enää tekemiseen...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti