26. elokuuta 2010

Apina ja banaani

Flunssa on vienyt tällä viikolla parhaan terän sekä tekijästä, että apurista. Sain tänään valmiiksi tämän apinapaidan, mutta vähän jossiteltavaan jäi.

Ensinnäkin piirsin mallikuvion apinan naamaan tavallisella puuvärillä. Big mistake. Keltainen lanka värjäytyi varsinkin vasemmassa silmässä siniseksi. Toivottavasti lähtee pesussa. Keltainen trikoo tuntui myös olevan extraohutta ja hankalaa ommella. Väri oli myös aika läpinäkyvä, ja vaatisi aluspaidan käytettäessä. No, näillä kilotrikoilla kestää harjoitella, materiaali kun ei kuitenkaan ole turhan kallista.

Malli on sama kuin Tyttövintiössä ja trikoon alkuperä myös. Kuva on tyttäreni piirtämä "apina ja banaani". Kuvaa voisi käyttää kyllä muuallakin. Se on aika hauska.

Muoks. Apinaa ja banaania on nyt käytetty päivän ajan. Ohuudestaan huolimatta toimi hyvin. Pitkäselkäiselle lapselle oikeinkin hyvä kaava. Oli kuulemma mukava päällä. Käyttäjäkuva lisätty oheen. =) Samalla onnistuin poistamaan asetuksen, jonka vuoksi kommentoimaan pääsivät vain rekisteröityneet henkilöt. Joten nyt kaikki halukkaat voivat kommentoida. =)


Tyytyväinen suunnittelija!






2 kommenttia:

  1. Apina ja banaani-kuva on aivan ihana, mutta mitäpä muuta se voisikaan olla, kun suunnittelija on itse täydellisyys... :) Terkut vaan lapselle!
    Kiva seurata tätä sun blogia ja muistetaan tsempata toisiamme, kun molemmat ollaan aika untuvikkoja tässä hommassa :)

    VastaaPoista
  2. Voi vitsit kun tuo on hiano. Itse asiassa tuossa olisi ainesta kunnon tuoteperheeseen nimellä apinatarha. Aikuisten kokoja myös. Sitten vaan paviaanit vapaalle ja ideaparkkiin patsastelemaan paidat päällä. Palkitse itse taiteilija banaanikakulla, sen Aino on (ainakin) ansainnut!

    VastaaPoista