Tänä syksynä on saanut todella ihailla väriloistoa. Aivan ikkunoidemme takana luonto hehkuu ennen talviuneen taipumistaan. Värien loisto olohuoneen ja makuuhuoneen ikkunoista on kuin suuri maalaus. Vuodenaikojen vaihtelu näkyy ikkunoistamme lumoavalla tavalla.
Hennon vaaleasta vihreästä aina väkevään keltaiseen ja oranssiin asti luonto hellii meitä väreillään aivan ikkunan takana.
Kerrostaloamme ympäröi puistoalue, ja toivon niin olevan jatkossakin.
Talomme on jo aika vanha. Kun sitä rakennettiin, oli alueemme vielä kaupungin keskustasta katsottuna toivottoman kaukana keskellä peltoja, eikä taloja siksi tarvinnut rakentaa tiukkaan. Lähistölle äskettäin rakennetut uudistalot puolestaan on tupattu toisiinsa kiinni, niin että parvekkeelta voi lähestulkoon ojentaa vastapäisen talon asukkaalle sokeria aamukahviin. Pihaa ei juuri ole, ja vahvasti epäilen, ettei ikkunoista avaudu yhtä huikeaa luonnonnäytelmää kuin meillä. Vaikka en kaipaa suuria neliöitä sisälle, on talon ympärillä oltava tilaa.
Ihminen tarvitsee horisontin, jota katsoa. Maiseman, jossa olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti