Olen noussut liian aikaisin ja väärällä jalalla. Mieleni on virittynyt ihan itsestään jo aamusta riitasointutaajuudelle: Kylmä heinäkuun päivä. Harmaus ja jatkuva sade ärsyttävät. Hoidettavana on kasa tylsiä asioita ja kodin on vallannut sotku. Sähköposti tuo harmittavia uutisia. Silmiini osuu vain väärissä paikoissa lojuvia vaatteita ja leluja. Likaisia astioita. Villakoiria nurkissa ja hiekkaa lattialla, vaikka imuroin vasta ihan äskettäin. Kiukuttaa. Kiukun mukana mieleen nousee pikkuisia ja isoja huolia. Taivas on harmaa. Mieleni musta.Taitaa olla parasta laittaa suuhun jotain hyvää...
Taikinaa tehdessä on pakko siirtää ajatukset mieltä kiristävistä asioista juuri tähän hetkeen.
Reseptikirjan sivu on kulunut. Kun kirjan ottaa käteen, se aukeaa itsestään juuri tästä. Se muistaa mikä on suosikkireseptimme. Kuinka huomaavaista!
Aineiden mittaaminen, tutun ohjeen lukeminen ja vatkaaminen saavat minut unohtamaan hetkeksi huonon sään ja muut mieltäni vaivaavat asiat, joille en voi mitään. Alan huomata muutakin kuin minut ympäröivän sotkun:
Huomaan ihailevani valkuaisvaahdon kiemuroita,
pannukakkujen tuoksua ja väriä.
Päivästä tuli kuin tulikin pannukakkupäivä. Mutta aika makea sellainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti