15. syyskuuta 2010

Balettihamonen, sohvatyynyjä ja vielä yhdet housut

Pitkästä aikaa ompeluhuoneeni on puunattu siihen kuntoon, että siellä on ilo työskennellä. Eilen ja tänään olen saanut aikaan seuraavat tuotokset:

1) Uudet pääliset sohvatyynyihin. Syy päälisen vaihtoon on se, että Eurokankaan palalaatikosta osui silmääni raidallinen kangas, jossa on kaikki olohuoneemme värit. Olin jo pitkään luullut, ettei näin montaa väriä lain mukaan edes saisi lykätä yhteen huoneeseen, mutta tämä kangas todistakoon, että niin saa tehdä. Sohva ainakin tuntuu tykkäävän, vaikuttaa ihan siltä, kuin se olisi kohottanut ryhtiään. =) Sohvatyynyissä toinen puoli on jotain taftia, jota olen joskus hankkinut ehkä verhoja varten. Verhoja ei syntynyt, mutta parempi niin, luulen. Huom! Kuvan värit ovat ainakin mielestäni hiukan ankeammat kuin aidot. Tai sitten vaan näen värit erilaisina kuin kameramme....

2) Balettihame. Pallerobalettia varten etsin balettipukua. Puvussa piti käyttäjän mukaan olla myös oikea tyllihame. Hankaluus oli se, että kaikissa myytävissä malleissa tylliosa oli kiinni trikoopuvussa, ja nuukana ihmisenä kävin epäilemään, josko tuo kestää pesuja. Päätin siis ostaa vain tuon itse puvun ja viritellä itse tyllistä irrallisen hameosan. Tyllin ompelua aiemmin harrastaneena päätin rypyttää sen tällä kertaa käsin, kun tuota materiaaliakaan ei nyt ihan metritolkulla ollut. Aiemmin olen saanut konerypytyksen jumiutumaan keskelle kangasta, mikä aiheuttaa ylimääräisiä (ja rumia) murinoita suupielestä. (Rypytys on muutenkin yksi opeteltavista osa-alueista...) Tyllin alareunaan ompelin varastoista löytyneen organzanauhan, jonka alkuperäksi veikkaa Halppiksen nauhahyllyä... Kauan se on paikkaansa etsinyt varastoissani, mutta nyt antoi mielestäni mukavan viimeistellyn ilmeen hameelle. Ylös virittelin kuminauhakujan ihan lakanakankaasta, ja kas, näin on hame valmis. Käyttäjä testasi hametta illan leikeissä, eikä se ainakaan heti hajonnut!

3) Vihon viimeisenä ompelin VIELÄ yhdet pikkufarkut, koska Tygverketistä tuli ostettua tällaistakin farkkua. Ihanan kiiltävää! Resori taas Halppiksesta. Tällä kertaa muokkasin kaavaa vain vähän ja koristelukin on minimissä, yksi paikka oli silti saatava laittaa polven kohtaan, koska halusin myös kankaan nurjan puolen tulevan jossain kohtaa näkyviin.  Innoittajana väri ym. tyyliin oli tuo The Beatles paita, jonka myös ostimme Tukholman reissulla, saa niitä kyllä varmaan Suomestakin. Mutta siis: tällä kertaa housujen ompelu sujui varsin mutkattomasti. Salaisuus on varmaan se, että kaava on sama kuin aiemminkin. Jos siis jotain opin, niin hyvää kaavaa kannatta käyttää useammin, lopputulos paranee, ja mikä mukavinta, ompeluun kuluu vähemmän aikaa. (Niin että ehtii sitten ommella taas jotain muuta!)



Kaikenlaista pientä


The Housut.


1 kommentti:

  1. Siskokset olivat siis balettihame-ajatuksissa samaan aikaan... Englantilaisesta nettikaupasta on tulossa Ainolle vielä toinen "tutu" (eilen tilattu ;) ). Samanvärinen kuin tuo tekemäsi, mutta rimpsua ja hörhelöä enemmän. Toivottavasti käyttöä löytyy myös sille!

    t. Johanna

    VastaaPoista