Nuorta voimaa!

Viime syksynä kuljin roskiksemme ohi, kun näin miehen heittämässä paperinkeräykseen jotain ihanaa:

Näitä oli toistakymmentä, eri vuosilta 20- ja 30-luvuilta. Lisäksi roskiin oli kolahtamassa kokonainen"Oma Koti" -lehden vuosikerta vuodelta 1933. Mies oli tyhjentämässä vanhempiensa asuntoa ja sen varastoja. Hän antoi lehdet minulle, kun niitä ihailin. Onneksi. Muuten nämä hurmaavat tekstit  olisivat jääneet minulta lukematta:

Nettikirppisten edeltäjä: 

(Minkähän takia Aarne myy soittopelejään? )

Oma hobbyni on bloggaaminen, mikä on sinun? Ja kuinka sen hoidat?

Lopuksi kaksi runoa:

Viihdyn vanhojen lehtien koukeroisen kielen äärellä. Aiheita selatessani huomaan, että yhä kirjoitetaan samoista teemoista. Inhimillistä. Lohduttavaa. Ja ihanaa. 

P.S. Näistä teen kyllä toisenkin postauksen... Pysykäähän kuulolla Nuoren Voiman ystävät!

Puoli Kaivoa

Maija Isola näki asiat toisin. Kaivoon sattumalta pudotettu ämpäri olisi useimmille meistä vain ärsyttävä vahinko. Isola jäi kuitenkin  katsomaan ämpärin veteen muodostamia renkaita ja loi niistä meille jotain iätöntä. Kaivon.

En pysty enää muistamaan, mistä tämä ajatus sai alkunsa. Viime syksynä se kuitenkin toteutui. Marssin Marimekon myymälään ja ilmoitin haluavani punaista "Kaivoa" verhoiksi. Myyjätär kyseli mittoja ja leikkasi kankaan. Kun sitten kerroin vielä tahtovani, että kangas halkaistaan kahteen osaan, myyjätär alkoi selvästi epäröidä.

Vasta kysyttyään vanhemmalta myyjältä apua, hän uskalsi leikata kankaan kahtia pakan taitteen kohdalta. Leikatessaan kangasta molemmat myyjät nyökyttelivät: "Voihan sitä varmaan noinkin tehdä..." 

Mietin mielessäni, mitä Maija Isola mahtaisi ajatella kuosinsa "väärinkäytöstä". Ehkä hän olisi harmissaan. Ehkä hän kokisi visionsa tuhotun. Tai ehkä hänestä olisi hauskaa, että joku näkee hänen "Kaivossaan" jotain muuta, uutta.

 Minua omat verhoni muistuttavat graafisen humoristisella tavalla 80- ja 90-luvun muhkeista verhokapoista. Teatterien esiripuista. Ja niistä verhoista, joita lapsena piirtelin prinsessalinnojen ikkunoihin. 

Toivon, että Maijakin pitäisi näistä.

Taikinaterapiaa

Olen noussut liian aikaisin ja väärällä jalalla. Mieleni on virittynyt ihan itsestään jo aamusta riitasointutaajuudelle: Kylmä heinäkuun päivä. Harmaus ja jatkuva sade ärsyttävät. Hoidettavana on kasa tylsiä asioita ja kodin on vallannut sotku. Sähköposti tuo harmittavia uutisia. Silmiini osuu vain väärissä paikoissa lojuvia vaatteita ja leluja. Likaisia astioita. Villakoiria nurkissa ja hiekkaa lattialla, vaikka imuroin vasta ihan äskettäin. Kiukuttaa. Kiukun mukana mieleen nousee pikkuisia ja isoja huolia. Taivas on harmaa. Mieleni musta.Taitaa olla parasta laittaa suuhun jotain hyvää... 

 Taikinaa tehdessä on pakko siirtää ajatukset mieltä kiristävistä asioista juuri tähän hetkeen.

Reseptikirjan sivu on kulunut. Kun kirjan ottaa käteen, se aukeaa itsestään juuri tästä. Se muistaa mikä on suosikkireseptimme. Kuinka huomaavaista!

 Aineiden mittaaminen, tutun ohjeen lukeminen ja vatkaaminen saavat minut unohtamaan hetkeksi huonon sään ja muut mieltäni vaivaavat asiat, joille en voi mitään. Alan huomata muutakin kuin minut ympäröivän sotkun: 

 Huomaan ihailevani valkuaisvaahdon kiemuroita,

pannukakkujen tuoksua ja väriä. 

Päivästä tuli kuin tulikin pannukakkupäivä. Mutta aika makea sellainen.

Muutosta toiseen

Jotkut tavarat säilyvät muutosta toiseen. Niistä ei henno luopua, vaikka niille ei muuton hetkellä olekaan tiedossa paikkaa uudesta kodista. Kun pitäisi painaa jo valmiiksi  laaditun myynti-ilmoituksen "tallenna"-nappia, sormet kieltäytyvät tottelemasta. Järki huokaa syvään ja luovuttaa sydämen tieltä. Olkoon. Kai ne jonnekin mahtuvat.

Meillä nämä hyllyt on pitänyt myydä jo ainakin kolme kertaa. Ne ovat kuitenkin säilyneet mukana elämänvaiheesta toiseen, keräten kolhuja ja ikää, toimien erilaisissa tehtävissä, aivan kuten omistajansakin. 

Aikanaan ne tarttuivat mukaan jonkun huonekaluliikkeen loppuunnmyynnistä, jonka ohi sattumalta kuljimme. Sunnuntaikävelymme päätteeksi ajoimme taksilla kotiin neljää hyllyä rikkaampana.

Se johtunee kaarevasta muodosta ja saumattomuudesta. Siitä, että niitä voi pinota, pitää pysty- ja vaakasuorassa, yksinään tai yhdessä. Niistä ei vain voi luopua. Ne ovat olleet ainakin yöpöytinä, tv-tasona, työhuoneen hyllyinä, lasten huoneissa... 

Mutta kun vuosi sitten muutimme paritalosta paljon pienempään kerrostaloasuntoon, ne joutuivat kellariin varastoon. 

Taas oli puhetta niiden myymisestä. Turhaan ne vievät varastotilaa. Kunnes muistin ne tarvitessani pikkuista kirjahyllyä sohvan viereen. Sellaista, josta voi napata sohvalla lojuessaan jonkun vanhan ystävän luettavaksi  kahvikupin tai viinilasin seurassa. Kellari sai jäädä, ja hyllyt tulivat jälleen kotiimme. Nyt ihan paraatipaikalle olohuoneeseen. Ja aina kun joku vieraistamme kehuu hienoja hyllyjämme, sydän tietää olleensa oikeassa!

      

                   

Ruska heinäkuussa!

Ruska ei ole minua aiemmin juuri säväyttänyt. Astiana. Mutta kesällä kerran näin pärekorillisen Ruskaa kirpparin eteisessä. Siinä se pölyttyi, useamman kerran kävelin minäkin sen ohi kirpparireissuillani. Aloin kiinnostua: miksi se ei kiinnosta ketään.

Tartuttuani kuppiin huomasin sen kauneuden ensimmäistä kertaa. Ruska on Arabian myydyin kahvikuppi. Siksi se varmaan tuntuu arkiselta. Tylsältä. Tunkkaiselta. Liian tutulta. Mutta kun sitä tarkemmin tutkii se on kaunis...

Se on kuin puun runko. Jokainen astia on samanlaisuudestaan huolimatta erilainen. 

Se on käytännöllinen. Se kestää pakkasen, mikroaallot, pesukoneen. Se ei ole kepeä ja herkkä kuin posliinikupit, se on jämäkkä arkikaveri. jolle Ulla Procopé on antanut silmää hivelevän muodon. Sen väri sopii hienosti suosimiini puhtaisiin, kirkkaisiin väreihin.

Siksipä puhalsin tänään pölyt muutamasta kirppiksellä odottaneesta kupista ja aloitin keräilyn!

Pian on uuden kahvihetken aika...

Aluelaajennus

Ah, mikä sana!

Mutta tällä kertaa en ommellut. (Vaikka pitkän hiljaiselon jälkeen tuolla odottaa pino PaaPiin kankaita ompelua...)

Palattuamme viime kesänä maalta kaupunkiin asumaan löysin uudestaan toisen harrastukseni. 

Kirppistelyn.

Miten ihanaa onkaan kierrellä ja kaarrella ja etsiä aarteita pientä kaupunkikotiamme varten.

Hauskoja laseja on tarttunut mukaan...

... ja kaksi hassua mukia. Nyt kelpaa tarjoilla vieraille kaffetta ja mehua!

Myös tuo oranssi purkki on kirpparilta. Se asuu nyt tyytyväisenä robottien ja paloauton hyllyllä. 

Näistä kirpparilöytö on vain tuo vasemmanpuoleinen Arabian Keto-purnukka.

Jotakin suloista on siinä joutilaassa tavaroiden tutkimisessa ja riemukasta löytämisen hetkessä!